Reilun kuukauden tauon jälkeen täällä taas. Ystävänpäivä oli ja meni ja tänä vuonna, tein kolme erilaista korttia. Ajatuksena oli, että yksi olisi vähän "helppotöisempi", mutta eipä näissä sitten loppujen lopuksi suuria eroja ollut. Kaikissa kolmessa tein embossausta, pariin korttiin leimasin tuon runon ja yhdessä on sydäntarra. Valkoiset kortit ovat avattavia kortteja, punaiset yksinkertaisia.
Ensimmäiset helmeilyni liittyi myös näihin kortteihin. Jostakin keksin, että joku kiva avaimenperä olisi kiva lisä korttiin (niitähän ei ole kellään ennestään ;) ), joten päätin semmosen värkkäillä helmistä. Omani olen tosin jo pudottanut, joten lenkit ei ollut sitten ihan pitävimmästä päästä, mutta toivotaan, että muilla pysyy tallessa.