Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävänpäiväkortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävänpäiväkortit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ystävänpäivä!

Reilun kuukauden tauon jälkeen täällä taas. Ystävänpäivä oli ja meni ja tänä vuonna, tein kolme erilaista korttia. Ajatuksena oli, että yksi olisi vähän "helppotöisempi", mutta eipä näissä sitten loppujen lopuksi suuria eroja ollut. Kaikissa kolmessa tein embossausta, pariin korttiin leimasin tuon runon ja yhdessä on sydäntarra. Valkoiset kortit ovat avattavia kortteja, punaiset yksinkertaisia.

Ensimmäiset helmeilyni liittyi myös näihin kortteihin. Jostakin keksin, että joku kiva avaimenperä olisi kiva lisä korttiin (niitähän ei ole kellään ennestään ;) ), joten päätin semmosen värkkäillä helmistä. Omani olen tosin jo pudottanut, joten lenkit ei ollut sitten ihan pitävimmästä päästä, mutta toivotaan, että muilla pysyy tallessa.






maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivän kanssa meinasi tulla vähän kiire. Osa ystävistä sai vähän enemmän työtä vaatineen hiirikortin. Joillekin lähti vähän pelkistetympi nallekortti. Ja koska mun laskut ei mennyt ihan yksiin kaverimäärän kanssa, niin osa sai ihan kaupasta ostetun kortin.

Hiirikortin korttipohja, paperikukat ja haaraniitit sekä leimasinkuva on Paperellasta. Punainen nauha löytyi Paperinauhasta. Sydäntaustapaperi on jotain mun vanhaa varastoa ja leimasinkuvan taustalla oleva punainen paperi on cuttlebugilla tehty tuotos.

Nallekortin punainen paperi on Tiimarista. Pinkki piparkakku paperi on tehty cuttlebugilla. Nallensydämessä lukee ystävälle, se näkyy vähän huonosti. Kortin alareunaan tuli vielä tekstiä, joten aivan näin tyhjänä se ei mennyt ystäville.