tiistai 24. heinäkuuta 2012

Äitienpäiväkortteja

Kesä on ollut hieman hiljaiseloa täällä blogissa, mutta askartelu ei ole silti kokonaan jäänyt. Paljon on siis päivitettävää, keväästä lähtien. Tässä äitienpäiväkortteja, joita tein viime äitienpäiväksi.

Oma äitikulta sai tänä vuonna keltaisensävyisen kortin. Samalla tekniikalla tein aiemmin kortin Tekniikka10 seiskassa. Leimasin ensin taustaleimasimella pohjalla näkyvän kuvion ja mustetin keltaisella koko korttipohjan. Leimasin päälle tuon ruusuteksti-kuvan. Käytin tässä pohjassa ja näissä leimauksissa siis kahta eri Distress Inkin keltaisen sävyä. Kukan terälehdet koristelin glossy accentilla, jotta terälehdissä olisi aivan kuin vesipisaroita.

Perhoset on stanssattu Distress Inkin musteella ja liimattu korttiin vain perhosen keskikohdasta. Siivet ovat siis "ilmassa", irti kortista. Perhosissa ja kortin reunoissa on koristeena timatteja. Alareunaan laitoin kahta erilaista pitsinauhaa ja vanhensin pohjan reunat vielä paperin vanhentajalla.


 Tässä lähikuvaa yksityiskohdista.


Anopin äitienpäiväkorttiin väritin copiceilla tuon ihanan kisun. Pohjalle laitoin ruusupaperin ja päällimmäiseen paperin reunat mustetin sopivalla sävyllä. Koristelin korttia timanteilla ja nauhoilla. Äidille sana on tarra.


Molemmat mummat saivat samanlaiset kortit. Pääväreinä pidin punaisen ja valkoisen. En muista minkä lehtiön papereita tässä käytin. Sydän on leimattu ja embossattu valkoisella jauheella. Taustalla menee läpikuultava, valkoinen nauha, jonka yläreunaan liimasin pari ihanan punaista ruusua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti